lauantai 31. joulukuuta 2016

Tuulivoiman upeasta saavutuksesta innostuneena...

Tuulivoiman tuotanto ylitti uudenvuoden aatonaattona 1300 megawattia, kertoo mm. Iltasanomat ja perässä varmaan muidenkin lehtien tuulivoimamyönteiset toimitukset. Seuraavassa sisennettynä ja kursivoituna Iltasanomien uutinen kokonaisuudessaan.
Iltasanomien jutun kuvitusta: Raaheen on rakennettu useita
 tuulivoimapuistoja. (Kuva: Pekka Fali)

Perjantain tuulivoiman uuden tuotantoennätyksen synnytti hyvin tuulinen sää. Toinen syy on se, että tuulivoimalla pystytään tuottamaan entistä enemmän sähköä Suomessa.
– Ei nyt mikään poikkeuksellisen kova myrsky ole, mutta kun jatkuvasti otetaan käyttöön uusia tuulivoimapuistoja, tuotanto lisääntyy koko ajan, kertoo asiantuntija Tuomo Mäkihannu Fingridiltä.
Uutinen tuotantoennätyksestä ja Fingridin Tuomo Mäkihannun lausunto pitänevät yhtä totuuden kanssa. Se ei siis ole tämän jutun ongelma. On vain harmillista, että Iltasanomien toimittaja Heini Särkkä ei ilmeisesti jaksanut yhtään tutkia Fingridin tilastoja tuulivoimasta yleensä.

Tuulivoiman tuotanto tuulivoimateollisuuden mukaan
joulukuussa 2016.
No, Ilmastorealismia-blogilla oli toimittajaa joutilaampana pari minuuttia aikaa hakea tuotantotilastoista kuvakaappaus, joka on vieressä. Kuvasta nähdään, että tuotanto vaihtelee melkoisesti säätilan mukaan. Joulukuun puoliväliin sattuneen kylmimmän vaiheen aikana, jolloin energian tarve sen kuukauden aikana oli suurimmillaan, tuulivoima kyykkäsi muutamaan sataan megawattiin. Muutenkin lyhyen ajan vaihtelut tuotannossa ovat järkyttävän suuria lähennellen 98 prosenttia, mikä aiheuttaa hurjia sopeutumistarpeita Fingridille ja muille sen sähköntuottajille. Sähkön kulutushan ei vaihtele sen mukaan, miten sattuu tuulemaan.

Fingridin ennuste ensi viikon tuulisähkön tuotannosta.
Tuulivoima petti meidät myös viime tammikuussa, jolloin tämän vuoden kylmimmät ja energiasyöpöimmät säät iskivät. Tammikuun kolmannella viikolla kotimaisella tuulivoimalla tuotettiin pitkiä aikoja vain 30 - 50 megawatin teholla sähköä. Autoilijan kielellä kerrottuna se tarkoittaa sitä, että 120 hevosvoiman moottoristasi lähtisi kylmänä päivänä irti tehoja peräti kolmesta neljään hevosvoimaan. Mopohommaa siis. Valittaisitko moisesta autoliikkeellesi?

Harmillisesti emme pysty - toisin kuin useimpien muiden voimalaitosten osalta - myöskään ennustamaan, paljonko tuulivoimalat tuottavat tai voivat tuottaa ensi viikolla. Vai mitä arvelette viereisestä Fingridin ensi viikon ennusteesta? Tai paljonko niiden pitäisi tuottaa?

Näin on siitä huolimatta, että tuulivoimaloiden omistajille maksetaan tuotetusta sähköstä 2 - 3 kertaa parempaa hintaa verrattuna muille tuottajille maksetusta. Normaalisti toimivilla markkinoilla tuotanto olisi tuollaisella ylihinnalla koko ajan huipussa, tuotantoennusteet olisivat kunnossa  ja supertarkat, mutta eivät nyt taida olla.

Tämä aiheuttaa sähkövoimajärjestelmällemme valtavia sopeutumispaineita, joista joudumme maksamaan melkoisesti erilaisina varavoimakapasiteetteina jne.

Kivikon aurinkovoimalan tuotanto 30.12.2016
No, onneksi meillä on toinenkin vihreä sähkön tuotanto, siis aurinkovoima, joka varmaan paikkaa tuulisähkön tuotantovajauksia? Harmillisesti se ei näin talvella sitä tee, eikä kyllä kesälläkään. Nimittäin Suomen suurimman aurinkovoimalan, Helenin (ent. Helsingin Energia) Kivikon "voimalan", eilisen päivän tuotanto ei olisi riittänyt edes minun keskikokoisen rivitaloasuntoni energian käyttöön. Ja tuo Kivikon muutaman tunnin tuotantokin minun pitäisi ensin jotenkin varastoida, että siitä voisi edes osan käyttää aamulla, illalla tai yöaikaan.

Siis siinä teoreettisessa tilanteessa, että minä pienkuluttaja olisin saanut käyttööni Kivikon voimalan koko tuotannon, ei muille suomalaisille olisi jäänyt kulutettavaksi mitään.
Suomessa voidaan teoriassa tuottaa maksimissaan tuulivoimalla 1500 megawattia sähköä.
– Sitä lukemaa ei ikinä saavuteta, vaan se on teoreettinen maksimi, Mäkihannu sanoo.
Edellinen ennätys tuulivoiman tuotannossa syntyi Rauli-myrskyn aikaan elokuussa.

– Nyt ei voida puhua myrskystä, vaan pelkästään kovasta tuulesta. Sitä en osaa ulkomuistista sanoa, kuinka paljon kapasiteetti on Rauli-myrskystä lisääntynyt tähän päivään.
Niinpä - siis teoriassa! Ja tulevaisuudessa varmaan enemmänkin, kuten tuuliparonien Tuulivoimayhdistys esittää. Tuulivoimaahan rakennettaneen 2500 megawatin teoreettiselle kapasiteettitasolle edellisten hallitusten ja valtiopäivien päätöksillä, joiden kumoaminen taitaisi kaatua politikoivien perustuslakiasiantuntijoiden lausuntoihin. Mutta pelkkää teoriaa ei ole se, että sähkön pörssihinnan noustessa korkeimmilleen, tuulisähkön tuotanto aina kyykkää. Se on myös käytäntöä, vaikkakin vastoin reaaleja talouden ja markkinoiden lakeja.

Maailman kalleimmasta ja huonoiten toimivasta yleissähkön osastamme voimme kiittää Keskustapuolueen edellisen vallankahvan aikaista Matti Vanhasen hallitusta ja erityisesti ministeri Mauri Pekkarista, joka ns. risupaketin aikanaan esitteli.

Tuulisähkön osuus on onneksemme edelleen kohtalaisen pieni. Toisin on Tanskassa ja Saksassa, joissa sähkö tavalliselle kuluttajalle maksaa kaksinkertaisesti Suomen hintatasoon verrattuna. No, noissa maissa energian - etenkin talvisen lämmityksen - osuus on merkittävästi pienempi meihin nähden. Toivottavasti ilmastomme lämpenee kohoavien lämityskustannusten mukana!

Mutta vielä tuohon tuulisähkön satunnaisuutteen palatakseni yksi kysymys lukijalle. Miltä tuntuisi, jos maitotuotteita, lihaa, vihanneksia tai bensaa saisi ostaa vain muutamina päivinä viikoittain - myrskyviikolla toki joka päivä - muttet tietäisi ennalta, mitkä nuo päivät ovat? Jos et osaa antaa vastausta, käy kysymässä asiaa keski-ikäisiltä ja sitä vanhemmilta venäläisiltä tai virolaisilta. He tietävät ja osaavat myös kertoa, että homma ei toimi.

Saman osaavat kertoa kaikki sähköpörssin kanssa tekemisissä olevat tuotantopuolen insinöörit, joskin harva uskaltaa lausua mielipiteensä ääneen. Se johtuu lähinnä siitä, että useimmat henkisesti munattomista ylemmistä johtajistamme ovat lähteneet mukaan erilaisten poliittisten vihreiden kuorolaulantaan nopeasta energiamurroksesta. Minäkin olen varma, että energiamurros joskus tapahtuu, mutta vielä varmempi olen siitä, että se ei tapahdu vihreiden visionäärien esittämällä tavalla ja nykyisin markkinaehtoisesti kilpailukyvyttömien tuuli- ja aurinkovoimaratkaisujen avulla. Eikä parempien ratkaisujen syntymistä voida myöskään edistää noita kilpailukyvyttömiä vaihtoehtoja pakonomaisesti tukien.

Tämän aika yksinkertaisen jutun myötä toivotan Ilmastorealismin lukijoille parempaa energiatulevaisuuden vuotta. Ja myös parempaa ilmastovuotta. Toivottavasti talvi 2017 on lauha ja kevät sekä kesä lämpimiä. Luontommekin siitä nauttisi.

8 kommenttia:

  1. Fnigridin tilaston mukaan, tuulivoiman tuotanto on ollut tänä vuonna keskimäärin 326 MW. Kapasiteetti oli vuoden alussa n. 1 000 MW ja nyt sitten ilmeisesti 1 500 MW. Jos kapasiteetin oletetaan kasvaneen tasaisesti, keskituotto on ollut melko tarkkaan 26 % kapasiteetin nimellistehosta.

    Eikös ole ollut puhe jo pitkään jostain yli 30 %:n kapasiteetikertoimista?

    Sehän on hulluinta, että näistä tuotantoennätyksistä kerrotaan suureen ääneen, vaikka pikemminkin pitäisi kehua, kuinka tasaista tuotanto on, jos siis olisi aihetta sitä kehua.

    VastaaPoista
  2. Vihreän politiikan yksi vika Suomessa on, että apinoidaan Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Esim. aurinkovoima toimii jo paljon paremmin Espanjassa, jossa sähkötehon tarvemaksimi osuu useina vuorokausina tuotantomaksimin kohdille. Meillä ei koskaan. Tuulivoimahan ei toimi missään kovin hyvin, mutta esim. Tanskassa sentään Suomea paremmin, koska tuulee enemmän.

    Onnellista Uuttavuotta kaikesta huolimatta niin blogistille kuin blogin lukijoillekin!

    t. Risto

    VastaaPoista
  3. No ainakin Fingridin ennuste on realistisella pohjalla: Heillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä heidän propellikatiskaansa ui, yksi pikkuinen kiiski vai iso kalaparvi. Elämästä on tulossa paljon mielenkiintoisempaa, kun koskaan ei voi tietää, milloin seuraava hetki tulee, jolloin sähköä on taas verkossa. Ja kuinka kauan se tällä kertaa riittää? Tunnin? Koko iltapäivän?

    Kyllä vihreä tulevaisuus sitten on hienoa! Ja jännittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköntuottajien ymmärtääkseni pitää arvioida tuotantonsa seuraavaksi vuorokaudeksi ja ilmoittaa sen Fingridille. Miten Fingrid voisikaan ennustaa sen pitemmälle, kun ei ole ennusteita saanut tuotantolaitoksilta? Näistä vuorokauden ennusteista lipsumisesta tulee sitten jokin sanktio, jos ennuste menee alakanttiin.

      Miten tätä sitten tuulivoimaloihin sovelletaan on minulta vähän hämärän peitossa.

      Poista
    2. Ei kun siis, jos tuotanto menee alakanttiin, tulee sanktioita.

      Poista
    3. Eihän tämä ennustamisvelvoite tietenkään koske tuulivoimaloita. Kuten niin monessa muussakin asiassa, velvoitteet ja sanktiot koskevat vain joitakin laitoksia / yksilöitä, toiset ovat luonnostaan parempia, joten niille / heille sallitaan paljon sellaista, joka johtaisi muitten kohdalla ankariin rangaistuksiin.

      Poista
    4. Niin, tai sitten myllärit voivat ilmoittaa varmuuden vuoksi alakanttiin, kun on kuitenkin etuoikeus verkkoon ja hinta hallituksen puolelta määrätty. Ei mitään riskiä kuitenkaan.

      Poista
  4. No, nyt ollaan palauduttu "normaalin"! Näyttää olevan 217 MW tuulivoiman tuotanto ;)
    http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx
    Toivotaan että se on vuoden kuluttua ZERO!

    VastaaPoista