lauantai 1. elokuuta 2015

Saksan uudesta energiaennätyksestä ja Ylen jutusta

Yleisradiomme nettisivut kertoivat eilen 31.7.2015 merkittävän uutisen otsikolla "Saksassa uusi ennätys: Jo 78 prosenttia sähköstä uusiutuvilla". Katsotaanpa uutisen taustoja vähän tarkemmin. Perinteiseen tapaan olen sisentänyt ja kursivoinut Ylen jutun lainaukset. Omat kommenttini ovat normaalitekstillä.
Ylen jutun kuvitusta
Saksan energiamurros kohti uusiutuvaa energiaa saavuttaa uusia ennätyksiä. Heinäkuisena päivänä maan sähköntarpeesta yli kolme neljännestä katettiin uusiutuvalla energialla, lähinnä tuuli- ja aurinkosähköllä.
Ennätyksiä kyllä saatetaan tehdä, mutta matka kohti "uusiutuvan" energian käyttöä on melko pitkä siihen jo monien kymmenien miljardien investoinnit satsanneella Saksallakin. Yhden heinäkuisen päivän ennätyksestä huolimatta Saksan vuosittaisesta primäärienergiasta noilla ns. uusiutuvilla (vesi-, biomassa-, tuuli- ja aurinkovoima) tuotettiin vuonna 2014 noin 12 prosenttia. Suomessa vastaava luku oli 23%, millä olemme tietysti aika paljon edellä Saksaa sen energiamurroksesta huolimatta.

Ylen artikkelissa puhutaan sähkön kulutuksesta, mikä on vain pieni osa primäärienergian käyttöä. Saksan sähköstäkään ns. uusiutuvat eivät viime vuonna tuottaneet viidennestä (20%) enempää. Suomessa vastaava luku oli 22%. Tässäkin olemme siis Saksaa edellä. Kummallista, että Ylen toimittaja ei ole halunnut suhteuttaa juttuaan Suomeen?
Saksan energiantuotannossa saavutettiin 25. heinäkuuta uusi energiantuotannon virstanpylväs, kun peräti 78 prosenttia maan sähköntarpeesta katettiin uusiutuvilla energianlähteillä.
Ei ole energiakäänne helppoa saksalaisillekaan
Nonniin, siis merkittävä osa sähköstä tuotettiin hetkellisesti "uusiutuvilla". Toimittajalta jäi kertomatta muutama tuohon ennätykseen liittyvä asia:
  1. Kyse oli lauantaista, joka aloitti Saksan kesälomakauden. Sähkön tarve laskee tuolloin normaalisti noin kymmenyksellä (10%).
  2. Hiiltä ja maakaasua käyttävien voimaloiden yhteistehoa ajettiin alas yli 20 gigawatin verran (= noin 33% sähkön tuotannosta), jotta kalliille ja satunnaisesti toimivalle tuulivoimalle olisi tullut verkkoon tilaa.
  3. Vain reilua vuorokautta tuota ennätystä aiemmin (aamuyöstä 24.7.) mainittujen "uusiutuvien" osuus sähköntuotannosta oli 18%, mistä pääosa tuli biomassan poltosta ja vesivoimasta. Tuuli- ja aurinkovoiman osuus oli  pieni - ehkä 5%:n luokkaa. Noiden muodikkaiden "uusiutuvien" tuotannon vaihtelu on siis melkoista, ja osin sen vuoksihan Saksa on joutunut rakentamaan sekä maakaasua että hiiltä käyttäviä uusia voimaloita ikäänkuin varavoimaksi tasoittamaan tilannetta. 
Saksan energiantuotantoa ennätysviikolla
Asiasta kertoo energia-asiantuntija Graig Morris Saksan energiamurrosta seuraavalla Energytransition.de -nettisivulla.
Uusiutuvan energian kannalta poikkeuksellisen hyvät sääolosuhteet mahdollistivat ennätyksen tekemisen, kertoo Morris. Pohjois-Saksassa, missä on suurin osa maan tuulivoimaloista, vallitsi voimakas tuuli. Samaan aikaan Etelä-Saksan aurinkovoimalat saivat runsaasti auringonvaloa.

Olen jonkin verran eri mieltä hyvistä sääolosuhteista, sillä kysehän oli Pohjois-Saksaa koetelleesta myrskynpoikasesta. Pidän itse enemmän rauhallisemmista tuulioloista, jotka onnekseni ovat vallitsevia. Mutta tietysti tuulivoiman tuottamisen kannalta olosuhteet juuri tuona päivänä olivat otolliset.
Saksassa tehtiin Japanin Fukushiman ydinkatastrofin jälkeen päätös luopua kokonaan ydinvoiman käytöstä. Maa on panostanut runsaasti rahaa uusiutuvan energian kapasiteettiin, ja pyrkii samalla myös vähentämään fossiilienergiaa.
Niinpä tehtiin päätös "Energiewendestä". Olen itse ihmetellyt tuota päätöstä, sillä käsitykseni mukaan saksalaiset ydinvoimalat eivät ole kovin alttiita tsunameille. No, päätös on tehty, ja sen seurauksena saksalaisen kuluttajan maksama hinta sähköstä on kaksinkertaistunut nousten yhdessä Tanskan kuluttajasähkön kanssa maailman kalleimmaksi. Energiewende tai suomalaisittain energiakäännös rahoitetaan käytännössä regressiivisellä sähköverolla, joka kolhaisee tietysti taloudellisesti kovimmin pienituloisia, ja suosii niitä rikkaita, joilla on ollut varaa sijoittaa suuria summia tuuli- ja aurinkovoimaan.

Saksan energiakäänteen tavoitteena on toki ollut fossiilienergian käytön vähentäminen, mutta ainakaan vielä se ei näy kansainvälisen energiajärjestön, IEA.n, tilastoissa. Nimittäin niistä laskemani mukaan hiilen ja maakaasun käytön trendi sähköntuotannossa on tällä vuosituhannella (1.1.2000 - 30.4.2015) ollut noin 220 GWh:n verran kasvua vuositasolla. Eihän se ole paljoa, mutta fossiilisten käytön todellista vähentymistä se ei osoita.
Suomessa kulutetaan sähköä kesäaikaan noin 8 gigawatin teholla.
Niin kulutetaan.  Siitä tuotetaan kotimaassa noin 75% ja loput tuodaan lähinnä Ruotsista. Kotimaisen sähkömme koostumuksen näet viereisestä kuvasta. Siitä on joka päivä noin 78% hiilidioksidivapaata, jos turve ja biomassa sellaisiksi lasketaan. Molempiahan Suomessa vuosittain muodostuu enemmän kuin ehditään energiantuotantoon käyttää.

Ruotsalainen sähkö on näin kesäaikaan lähes 95-prosenttisesti hiilidioksidivapaata, jos se jollekulle on tärkeää. Siitä melkein puolet on vesivoimaa ja toinen melkein puolikas ydinvoimaa. Kokonaisuudessaan suomalainen kuluttaja saa siis päivittäin "puhtaampaa" sähköä verrattuna saksalaisen kuluttajan hetkelliseen ennätykseen. Kun toimittaja jutun lopussa ottaa kotimaamme esiin, olisi tämä näkökulma voinut olla lukijalle mielenkiintoinen.
Täsmennetty uutisen ingressiä 31.7. klo 13.34: Ennätys koskee yhtä heinäkuun päivää, kuten uutisen leipätekstissä kerrotaan.
Minä sain muutaman yhteydenoton/kirjoituspyynnön aiheesta tuon Ylen jutun vuoksi. Osa lukijoista oli ehkä käsittänyt Saksan ennätyksen olleen jokin pysyvä saavutus, mitä se ei tietenkään ollut. Toivottavasti tämä kirjoitus auttaa suhteuttamaan Saksan ennätyksen oikealle tasolleen.

Todettakoon vielä lopuksi, että olen käyttänyt kommenteissani lainausmerkkejä puhuessani "uusiutuvasta" tai "puhtaammasta" sähköstä. Pidän noita määritteitä jossain määrin vihreänä propagandana. Lähes kaikki käyttämämme energia on alunperin tehty fuusiovoimalassa, jota kutsumme auringoksi. Tuota aurinkoenergiaa on vuosimiljoonien aikana varastoitunut hiilenä ja muina hiiliyhdisteinä maaperään melkoisia määriä. Ydinvoimamme perustana oleva uraani lienee peräisin jostain miljardeja vuosia sitten räjähtäneen auringon kaltaisen tähden jäänteistä. Ja hiilidioksidia en voi mitenkään pitää saasteena tai edes epäpuhtautena. Se on luonnon oma tuote ja kasvikunnan ravintoa, jota ilman meille tulisi hyvin ankeat ajat.

Muistutetaanpa jääminimiveikkauksesta, johon ehtii vielä mukaan viikon ajan. Ohjeet osallistumisesta ovat täällä.

12 kommenttia:

  1. Kovin tavoitehakuista kertoa YHDEN päivän tuloksesta tavalla, jonka moni lukija tulkitsee pysyväksi koko vuoden kattavaksi tilaksi. Vastaavaa propagandaa on tuulivoimapuistoistamme uutisointi. Hiljattain oli lööpissä teksti, että ”uusi tuulivoimapuisto tuottaa sähkömäärän xxxx, joka riittää 2300 omakotitalon koko vuoden tarpeisiin”. Sitä ei mainita, että jos tämä tuulivoimayritys olisi sidottu tuottamaan em omakotitaloille niiden tarvitseman sähkön 24h per päivä 7pv per viikko koko vuoden, vilu yllättäisi asujat varmasti. Sähkövoimayhtiöille pitäisikin säätää tuottamisvastuu: elleivät propellit tuota tarpeeksi sähköä, niiden on ostettava muualta puuttuva sähkö ja toimitettava se tilaajille luvattuun hintaan, ei niin, että muut toimittajat joutuvat ostamaan tuuli(tai aurinko-)sähköä kun sitä tulee liikaa ja korvaamaan sitä kun se ei riitä.
    Sittenpä kilpailu vasta olisi reilua, tasapuolista ja kuluttajien edun mukaista.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sähkövoimayhtiöille pitäisikin säätää tuottamisvastuu: elleivät propellit tuota tarpeeksi sähköä, niiden on ostettava muualta puuttuva sähkö ja toimitettava se tilaajille luvattuun hintaan, ei niin, että muut toimittajat joutuvat ostamaan tuuli(tai aurinko-)sähköä kun sitä tulee liikaa ja korvaamaan sitä kun se ei riitä.
      Sittenpä kilpailu vasta olisi reilua, tasapuolista ja kuluttajien edun mukaista."

      Eihän tuo vaatimus vielä mihinkään tasapuolisuuteen johda. Tuulimyllärien pitää taata verkonhaltijalle jatkuva tuotto omatoimisesti. Jos heille annetaan mahdollisuus ostaa, kenellä on velvollisuus tuottaa? Vielä sekin, että myllytuet pois, niin sitten voidaan puhua tasapuolisuudesta.

      Näillä ehdoilla ei yhtään myllyä pyörisi missään kaupallisessa tarkoituksessa.

      Tapsa

      Poista
  2. Näyttää muuten siltä, että 20 GW perusvoimaa pitää Saksassa tuottaa, sen pienemmäksi eivät uskalla sitä säätää, ettei verkko kaatuisi. jos myllyt ja aurinko tuottavat liikaa, on ylijäämä lahjoitettava naapureille. Siis primäärienergiaa kuluu koko ajan vähintään 60 GW:n teholla. Ei ihme, että sähkö maksaa.

    Tapsa

    VastaaPoista
  3. Tässä hyvä sivusto, jolta voi seurata Saksan energiantuotantoa vaikka päivittäin:

    http://www.agora-energiewende.de/de/themen/-agothem-/Produkt/produkt/76/Agorameter/

    Kuten helposti voi huomata, välillä aurinko-/tuulienergian tuotanto on lähes nollassa. On siinä verkolla seuraamista.
    -PX

    VastaaPoista
  4. Mutta jos viherpiiperöt kirjoittavat adressin.

    http://www.thegwpf.com/todays-top-news-greens-write-a-letter/

    Oma mieli,

    https://www.youtube.com/watch?v=YR5ApYxkU-U

    Ilkka Mononen

    Alias "Mulkku Mononen"

    VastaaPoista
  5. TV-uutisissa taas meille jostain syystä syötetään ilmastosoopaa. Obama lupailee USA:n kiihdyttävän päästövähennyksiään. Taustalla taas pyörivät tuulimyllyt ja kiiltävät aurinkopaleelit, joilla ptritään antamaan meille se mielikuva, että niitähän meidänkin pitää rakentaa.

    Jenkkien päästövähennykset eivät kuitenkaan hoidu näillä härveleillä vaan siirtymisestä hiilestä liuskekaasuun.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuosta asiasta ilmestyy bloggaus vielä tänään.

      Poista
  6. En jaksa uskoa, että Hesari ihan tahallaan tekee tällaista uutisointia kaikista muistakin ilmastonmuutosjutuista. Hesarissa vaan ei taida olla sellaisia toimittajia, jotka pystyisivät Mikon tapaan analysoimaan asioita eri kantilta puhumattakaan siitä, että ymmärtäisivät mikä ero on vaikkapa energialla ja hetkellisellä teholla. Tai kyllä kait siellä yksi olisi, se Malmberg. 

    Suomen energianhuollon rakentaminen aurinko ja tuulivoiman varaan on suorastaan rikollista, kun ajattelee millaiset talviset olosuhteen Suomessa vallitsee. Lisäksi niillä ratkaisulla ja puun polttamiseen tähtäävällä verotuksella tuhotaan Suomen kilpailukyky lopullisesti. Valitettavasti vaan kukaan ei joudu niistä rikosoikeudelliseen vastuuseen, kun Suomessa on kylmimpään aikaan pitkiä sähkö-ja lämpökatkoksia. 

    Nyt eduskunnassa on energia-asiantuntijuutta tavoittelemassa kaksi ekonomia, joku kioskimies/salkkaritähti ja Mykkänen, joka juuri kirjoitti Hesariin jutun energiantuotannon hajauttamisesta, joka kuulemma auttaa eroon kivihiilestä. Voi voi sanon minä. Helsingissä kuulemma kannattaa lopettaa hiilen polttaminen ja ydinvoima syrjäyttää lauhdehiilivoiman. Kyllä ekonomimiehellä ja kansanedustajalla ontuu kokonaisuuksien hahmottaminen todella pahasti. Ehkä juuri siksi hän on ekonomi ja kansanedustaja. Ihan perusasiana Mykkänen ei ymmärrä sitä, että Suomessa tarvitaan lyhytaikaisesti sähköä joulu-helmikuussa eniten juuri silloin, kun on myös erittäin kylmä. Siksi tuohon lyhyeen kolmen kuukauden huipputarpeeseen ei kannata rakentaa, eikä rakenneta kuin halpaa lauhdevoimaa, jotta arktisen Suomen energianhuoltovarmuus säilyisi edes jollakin tasolla. Tuon lauhdevoiman tarvetta voidaan vähentää sillä tavalla, että niissä kaupungeissa, joissa on iso lämpöverkko, tuotetaan tuohon valtakunnan lyhyeen huipputarpeeseen sähköä ja syötetään siinä ohessa täysin PÄÄSTÖTTÖMÄSTI syntyvä lämpö kaupungin lämmitykseen. Siksi tuollaisen hyötyenergian verottaminen on kohtuutonta, mutta tapahtuu Mykkäsen, Dille Niinistön ja Sipilän tapaisten tomppeleiden toimesta. Eikä näköjään ole myöskään mitään käsitystä Suomen metsävaroista, tai ehkä onkin, mutta sitä ei poliittisista syistä haluta kertoa tilanteessa, jossa puuralli Venäjältä Suomeen on ihan jatkuvaa.

     Ydinvoima on perusvoimaa, jota ei rakenneta kolmen kuukauden talviseen huipputarpeeseen. Jos Loviisasta tuodaan lämpöä vaikkapa Helsinkiin, jossa siis sähköntuotanto kylmimpään aikaan loppuu, on ydinvoimalan lämmöntuotannon takia menettämä huomattava sähköenergia sekä Helsingistä häipynyt yhteistuotantosähkö tehtävä lauhdelaitoksissa, koska tuuli on täydellistä satunnaisvoimaa, eikä talvella aurinko juurikaan paistele. Kun maapallon ilmaston kannalta yhteistuotannon kannalta ainutlaatuisessa paikassa vielä siirrytään hajautettuun sähkölämmitykseen lämpöpumppujen myötä, jotka kuluttavat runsaasti sähköä lämpökeskusten tapaan vuodenaikaan, jolloin sähkön ja lämmön yhteistarve on kaikkein suurin, poliittisen johdon typeryys on saavuttanut huippupisteensä. Näköjään kuitenkin suomalainen kaupunginvaltuusto ja eduskunta voi olla omien, äänestäjiensä ja kavereidensa etujen vuoksi  niin typerä, että ohjaa Suomen energiapolitiikan tuohon tilanteeseen tässä arktisessa maassamme. 

    Jos tuosta blogissa olevasta Saksan kesäisestä tuotantokäyrästä jotakin hyvää löytää, niin kyllähän aurinkovoiman tuotanto osuu juuri oikeaan hetkeen, kun se tuotetaan päivisin. Saavat siitä taloja aurinkolämmöltä jäähdyttävät ilmalämpöpumput sähköenergiaa silloin, kun jäähdytystarve on suurin.

     Pave. 

    VastaaPoista
  7. Uraania ei synny auringon kaltaisen tähden räjähtäessä, koska se ei edes räjähtäisi. On siihen massaltaan aivan liian pieni. Vain massiiviset tähdet, jotka jaksavat fuusioida alkuaineita aina rautaan asti räjähtävät supernovina. Tällöin syntyy uraania.

    VastaaPoista
  8. Ja tänään tätä: http://yle.fi/uutiset/tutkimus_maailman_jaatikot_sulavat_ennatystahtia/8200597

    VastaaPoista
  9. Olisikohan YLE:n kannattanut tasapuolisuuden vuoksi laittaa vaikka helmikuun tilasto näkyviin? Sen saa helposti esiin ja muutkin kuukaudet täältä:

    https://www.energy-charts.de/power.htm

    Aika lohduttomia kuvia Saksan uusiutuvien tuotannossa. Kesällä on aurinkopaneelien ja ilmalämpöpumppujen investoinnit taatusti lisänneet sähkönkulutusta. Siitä sitten melkoiset tuet maksetaan mukavammasta sisälämpötilasta niille, joilla on siihen varaa. Ne, joilla ei ole kärvistelevät edelleen kuumassa, mutta maksavat kohonneita sähköveroja. Tasan eikäy ...

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Tapsa hyvä. Katsokaapa vaikkapa viikkoa 4, jonka sattumanvaraisesti valitsin. Eipä ole auringosta ja tuulesta juurikaan iloa kaikkein kylmimpään aikaan. Menevät miljardi investoinnit koko lailla hukkaan.

      Poista