lauantai 18. lokakuuta 2014

Ilmastonmuutoksen tarkastelua eduskunnassa 4.11.

Tutkijoiden ja kansanedustajien Tutkas-seura järjestää tiistaina 4.11.2014 klo 16–19 mielenkiintoisen seminaarin otsikolla "Ilmastonmuutos ja yhteiskunta". Pikkuparlamentin auditoriossa (Arkadiankatu 3) pidettävä tilaisuus on avoin yleisötilaisuus, mutta siihen täytyy ilmoittautua eduskunnan turvajärjestelyjen ja kahvin riittävyyden vuoksi.

Seminaarin ohjelma on saatu paitsi kohtalaisen laaja-alaiseksi myös sikäli mielenkiintoiseksi, että ainakaan kaikissa puheenvuoroissa ei toistettane vain perinteistä mantraa. Tässäpä ohjelma:
16:00 Tilaisuuden avaus
Kansanedustaja Sanna Lauslahti, Tutkaksen puheenjohtaja
16:10 Menneet ilmastonmuutokset ja ihminen
MMT, FT Risto Jalkanen, Metsäntutkimuslaitos
FT Markku Oinonen, Helsingin yliopisto
16:40 2000 – luvun ilmaston säätelijät: Ihminen ja/vai Aurinko?
Professori, yksikön päällikkö Ari Laaksonen, Ilmatieteen laitos
Aurinkofysiikan professori Kalevi Mursula, Oulun yliopisto
17:10 Kahvitauko
17:30 IPCC:n 5. arviointiraportti – tutkimuksesta politiikkaan
Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, Helsingin yliopisto

17:45 Ilmastonmuutos ja energia
Kunniapuheenjohtaja, professori Martti Tiuri, TUTKAS
18:00 Paneelikeskustelu
Kansanedustajat Osmo Soininvaara (vihr), Kimmo Tiilikainen (kesk), Martti Mölsä (ps)
19:00  Tilaisuuden päätös 
Alustajaluettelo on mukavan monipuolinen. Se voisi luvata vastauksia mm. sellaisiin kysymyksiin, joista nykyinen vallitseva ilmastoparadigma mieluiten vaikenee. Risto Jalkanen ja Markku Oinonen ehkä pystyvät kertomaan, miten poikkeuksellinen nykyinen ilmastomme on puiden kertomana verrattuna edellisten vuosituhansien oloihin.

Aerosolien ja pilvien tutkimukseen perehtyneeltä Ari Laaksoselta ja avaruusilmastotutkimusta Oulun yliopistolla johtavalta Kalevi Mursulalta saataneen jonkinlainen arvio epävarmuustekijöistä, joita kaiken ilmakehäfysiikan kuulemma ratkaisseella ilmastotutkimuksella ei enää voi olla auringon vaihtelun ja pilvien muodostuksen osalta,

Atte Korholan esityksessä olisi kiintoisaa kuulla hänen käsityksensä ilmaston viime vuosikymmenien lämpenemisen pysähtymiseen. Uskaltaako Korhola nostaa esiin mittausten ja mallinnustulosten kasvaneen ristiriidan, jää nähtäväksi. Lähes vuosi sitten pidetyn ilmastonmuutosaiheisen Studia Generalia -luentosarjan alustajana Korhola oli piristävä poikkeus, joten jotain voisi odottaa nytkin.


Alustajaluetteloa silmäillessä yhteen asiaan kiinnittyy huomio. Voimallisesti nykyisin vallitsevaa paradigmaa viestivän Ilmatieteen laitoksen edustus on supistunut Ari Laaksoseen. Ilmastorealismin saamien vinkkien mukaan kyse ei ole järjestäjien tarkoituksesta, vahingosta tai unohduksesta. Laitoksen pääjohtajan piti alunperin olla alustajana, mutta Petteri Taalas päätti vetäytyä. Oliko kyse liian vähäisestä konsensushengestä (< 95%), jänistyttikö kanssa-alustajien osaaminen vai oliko järjestäjätaho IL:n kannalta epäluotettava, jäi epäselväksi.

Martti Tiuri
Tutkas-seura siis on järjestäjänä, mutta vinkkien mukaan seminaarin "isä" on itsekin alustajana oleva seuran kunniapuheenjohtaja ja radiotekniikan emeritusprofessori Martti Tiuri, joka ei aitona fyysikkona ole konsensuksia ja niihin tiedeasioissa vetoavia kumarrellut. Onkin mielenkiintoista kuulla, vieläkö kohta 89 vuotta täyttävällä Tiurilla on tallella analyyttinen särmä nykyiseen ilmastoparadigman konsensukseen. Vai onko hänen näkökulmansa jopa kehittynyt?

Uskon yleisön joukossa olevan lisäksi useita muita huippututkijoita, joten jos kysymykset tai kommentit sallitaan, saattaa mielenkiintoisia näkökulmia nousta myös alustajien ulkopuolelta.

Ilmastorealismia-blogi on jo ilmoittautunut yleisön joukkoon parilla tarkkailijalla, jotka yrittävät aikanaan julkaista täällä koosteen tilaisuuden annista ja huippuhetkistä. Mutta jos haluat kuulla itse alustukset ja poliitikkojen paneelikeskustelun, on tietysti tultava paikalle. Suosittelen olemaan nopea ilmoittautumisessa, sillä konteksti voi kiinnostaa melkoisesti seuran jäseniä, jolloin paikkoja ja kahvia ei ehkä riitä kaikille ulkopuolisille. Nopeat syövät hitaat!

Seminaariin voi ilmoittautua tämän linkin kautta  tai osoitteeseen ulla.hirvonen(at)eduskunta.fi .

PS. Lyhyt selostus seminaarista on luettavissa täällä: 
http://ilmastorealismia.blogspot.de/2014/11/eduskunnan-ilmastoseminaarissa-ei.html

36 kommenttia:

  1. kerrassaan upeaa. olisinpa lähempänä helsinkiä. saanee kait sieltä jotain tietoankuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Tuohan näyttää hyvältä!

    Kyllä Petterillä meni pupu pöksyyn. Hänhän on kieltänyt alaisiaan keskustelemasta maallikkojen kanssa ja tuolla näkyy Taalaksen mielestä olevan maallikoita liiaksi asti.

    Korhola ja Tiuri ainakin ovat varmaan Petterille liikaa.

    Milloinkos sieltä IPCC:ltä taas piti tulla jotain raportin tynkää? Korhola on aina kiinnittänyt huomiota varsinaisten raporttien ja yhteenvedon päättäjille eroista. Varmaan tulee tässäkin tilaisuudessa siihen puuttumaan.

    Puheenjohtaja Lauslahti on myös ihminen, joka haluaa kuunnella kansalaisia.

    Tapsa

    VastaaPoista
  3. Harvinaista! Menen paikalle. Antero

    VastaaPoista
  4. Tuli jo ilmoittauduttua.

    Jos siellä yleisökommentteja sallitaan, niin vihreän rauhan porukkaa varmaan taas on ja Kyllä kait Pasi Toiviainenkin.

    Kait nämä esitelmöitsijätkin osallistuvat paneelikeskusteluun, ettei kolmeen pekkaan tarvi jutella.

    Tapsa

    VastaaPoista
  5. Tuohan on verovaroin järjestetty tilaisuus, joten olettaa sopii että luentomateriaali on saatavilla sähköisessä muodossa tilaisuuden jälkeen. Toivottavasti Mikko jaksaisi tehdä siitä yhteenvedon...?

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että näin yritetään päästä ulos ilmastomuutosmantrasta, jota on meille tuputettu vuosikymmeniä aivan väärin perustein. Toivottavasti eduskunnasta osallistuu tilaisuuteen paljon kansanedustajia ja päättäjien päähän saadaan järkeä. Suomessa tarvitaan halpaa, tukivapaata energiaa jo pelkästään ilmasto-olosuhteiden perusteella.

    Sen johdosta, että energia on kokoajan kallistunut huikeasti ja sen seurauksia koitettu hoitaa milloin milläkin rakennemuutoksella ja niitähän riittää, eikä loppua tule kunnes ei ole enää varaa niitä edes miettiä ja silloin Suomi on vähintään Kreikan tiellä. Petteri ja vihreä energiapolitiikka on tullut Suomelle kalliimmaksi kuin yhdenkään yksittäisen suuryrityksen menetys. Nokian kännykköiden kaatuminen MS:n syliin oli pikkurahaa Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille verrattuna totaalisen virheelliseen energiapolitiikaan. Kansanedustajilla on tämän myötä aika herätä ongelmien syihin, ei seurausten hoitoon. Pois kaikki tuet kannattamattomilta energiamuodoilta, pois kaikki syöttötariffit, pois kaikki CO2-päästömaksut hiileltä jne. Ihmiset on saatava liikkumaan ja liikennepolttoaineen verotusta on saatava alaspäin, joka tukee parhaiten maaseutujen elinvoimaisuutta. Tällöin verotuksen, työllisyyden paranemisen, ostovoiman lisääntymisen kautta kertyy huomattavasti enemmän tuloja valtiolle kuin ilman niitä.

    Toivottavasti myös Helsingin päättäjiä on paikalla sillä onhan tämä alue aikamoinen taloudellinen veturi koko maalle ja unohdetaan sen energiayhtiön mijardiinvestoinnit kalliisiin uusiin biovoimalaitoksiin ja Helsingin strategia hiilineutraalisuudesta vuoteen 2050 mennessä. Tuhon tie on tuo niin Helsingin kuin koko Suomen kannalta. Halpaa hiiltä riittää maailmassa eikä CO2 aiheuta pätkääkään lämpnemistä, vain luonto voi paremmin kuin koskaan. Miksei vihreät tätä halua, on sentään siitä 100% konsensus ihan kaikkialla? Ihme porukkaa jolta on pallo täysin hukassa, ihan joka asiassa!

    Loistavat sivut sinulla on Mikko!

    Sampo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä loistava oli kirjoituksesi.

      Mutta mutta, pystyvätkö päättäjämme tekemään mitään menettämättä kasvojaan, vai jatketaanko tuhoisaa ilmastopolitiikkaa kunnes päättäjäsukupolvi on vaihtunut.

      Näen tulevaisuuden suht' valoisana, joten nyt kaikki peliin.

      Tämä tarkoittaa syyllisten etsimistä, mitä en halua, mutta joku tuosta maksaa, vaikka me kaikki olemme yhtä syyllisiä, koska emme reagoineet ajoissa.

      https://www.youtube.com/watch?v=TF5F6eYho8U

      Eli mistä löytävät syntipukin?

      Ilkka Mononen

      Poista
    2. Saanen vielä lisätä ilmastonmuutoksen perutun.

      Mitä yleensä ilmastokeskusteluun tulee, koska sitä ei käydä suomen kielellä, on surkiaa että suomen johtavimmat ilmastoasiantuntijat eivät osaa kieliä eivätkä ole tiedemiehiä, tai jos ovatkin, ovat WWF puistokemistejä, tai puliveivareita.

      Odotankin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää eduskunnan tarkastelussa,
      mutta mulla on hommia itäsuomessa, eikä ole tarpeen näyttää lärviäni joka on kuin meksikolainen rajarosvo rähjäisissä pilkkihaalareissa.

      https://www.youtube.com/watch?v=fr5O1HsTVgA

      Ilkka

      Poista
  7. Epäilen, että olet Sampo vähän liian optimistinen. Suomi ei tule erkaantumaan EU:n ilmastopolitiikasta tämän tilaisuuden ansiosta.

    Mikseivät vihreät sitten halua sitä tai tätä, johtuu puhtaasta valtapolitiikasta. Näillä pelotteluilla: ydinonnettomuudet ja ilmastonmuutos, he laskevat pelottelevansa tietyn osan kansasta heidän äänestäjikseen.

    Varsinainen ympäristönsuojelu ei heistä montaakaan kiinnosta, kun eivät mitään luonnosta ymmärrä, piti siis keksiä muita keinoja, joita neuvostoliiton raunioilta vihreän peiton suojiin mönkineet stallarit ilomielin keksivät.

    Muuten erittäin hyvä kirjoitus.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sitten EU tulee erkaantumaan Suomen ilmastopolitiikasta

      Ensi viikollahan tuo nähhään.

      Suhtautukaa asiaan rauhallisesti ja lukekaa medialörtsyt pilke silmäkulmassa.

      Voin informoida teitä ensi viikonloppuna mistä siellä ei sovittu, koska kettutyttömediamma ei halua eikä osaa tehdä sitä.

      Nou hätä, ilmastodominoteoria on tiskissä.

      http://www.thecommentator.com/article/5301/eu_s_40_carbon_emissions_plan_to_be_vetoed_threatening_global_domino_effect

      Ilkka.

      Poista
    2. Kuinkahan kauan noihin kokouksiin lähetetään pelkästään tarkkaan valttua ympäristöministeriön porukkaa?

      Onhan noita hyviäkin merkkejä ilmassa. On vaan niin kummallista, että kun täällä pitää toistaa muiden tekemät virheet, vaikka ne on kuinka hyvin virheiksi osoitettu. Niin monta tuulimyllyprojektia on jo menossa, että niihin luvatut syöttötarifit on pakko maksaa.

      Minä ennustin alkuvuodesta, että komen vuoden sisään tämä pelleily loppuu, Mitä mieltä muut ovat?

      Tapsa

      Poista
    3. Kuules Tapsa, minä ennustin 6 vuotta sitten että kestää pari kuukautta.
      En ymmärtänyt kuinka syvälle ilmastokuppa oli imeytynyt valtarakenteisiin.

      Vähän vaikia puhua, kun pitää valita sanansa.

      Kyse oli osin Aalto yliopiston luomisesta, jolloin korkeakoulujen itsenäisyys kupattiin WWF,lle siirtämällä tieteeseen ohjattu rahoitus korkeakouluilta petterin pajalle, ja kaikenmaailman AGW instituuteille tuottamaan vihertuubaa, tuloksen ollessa korvavaloja sekä häkäpönttö ikiliikkujia.

      Mutta lopussa kiitos seisoo, kun 5 vuotta sitten Ilmatieteen laitokselta tunnustettiin että olen oikeassa, niin siintä huolimatta Ilmatotitanikki on jatkanut vääjäämätöntä kulkua kohti tuhoisaa jäävuortaan, ja nyt ihan kirjaimellisesti.

      Kyllä ne nyt joutuvat pitämään hätägeneraattorit päällä loppuun asti, ja pelastuneita ei montaa ole koska ilmastovalhe on liian suuri ymmärrettäväksi eikä pakotietä oikeastaan ole, joten tarvitaan viitakemiehiä.

      https://www.youtube.com/watch?v=59QNYzMOyjM


      Ilkka

      Poista
    4. Saanen selkeyttää ajatuksiani, eli kertomus "vested intrests" joka on akanut elää omaa elämäänsä, esimerkin voimalla, kun en oikein voi puhua aiheesta.

      https://www.youtube.com/watch?v=9QXjBVC233s

      Ilkka

      Poista
    5. Tämäkin auttoi yhteistä tehtäväämme ilmastonmuutoksen vakuuttamiseksi.

      Merentutkijoilta olisi voinut lipsahtaa jotain epämiellyttävää, niin ne piti alistaa kaikkitietävän ilmastotieteen alle yhteisiin tiloihin. Tällöin kaikki tieto voidaan ulkoistaa saman suodattimen kautta.

      Eo ole esim. pakko kertoa, että emme ole havainneet rannikoillamme mitään muutosta merenpinnan laskunopeudessa, mistä tietoa voi klikkailla täältä: http://www.psmsl.org/data/obtaining/map.html

      http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1127107602

      Tapsa

      Poista
    6. "Minä ennustin alkuvuodesta, että komen vuoden sisään tämä pelleily loppuu, Mitä mieltä muut ovat?"

      Toivon todella, että seuraavan eduskunnan aikana. Laitetaan arvaukselle haarukaksi 3-4 vuotta. Siinä vaiheessa luulisi pahimpien mokien jo tulleen suuren yleisönkin tietoon.

      -Byllis

      Poista
  8. Onkohan Tiuri keksinyt esitelmäänsä jotain uutta tähän verrattuna? Luultavasti, kun otsikko ainakin poikkeaa oleellisesti:

    http://users.tkk.fi/~mtiuri/uskoilmmjuutokseen.htm

    Tapsa

    VastaaPoista
  9. Tässä lopullinen totuus: http://wattsupwiththat.com/2014/10/18/claim-cheap-energy-stimulates-the-economy-too-much-natural-gas-will-not-reduce-co2/

    Paljastuihan todelliset tarkoitusperät. Valtioiden taloudet pitää saada kuralle.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti tulevassa tilaisuudessa otetaan esiin myös uusien tutkimusten myötä saatuja ”hyviä uutisia”, eikä vain perinteisiä valtavirran ”pelottelu-uutisia”.

    ILMASTONMUUTOS ETENEE ODOTETTUA HITAAMMIN (Wyoming University)

    Wyomingin yliopiston tutkimuksen mukaan puut ja kasvit imevät ilmakehästä 16 prosenttia enemmän hiilidioksidia kuin mitä on aikaisemmin arvioitu. Nämä havainnot selittävät sen, miksi CO2 pitoisuudet eivät ole nousseet niin nopeasti kuin monet mallit ovat ennustaneet.

    Tutkimustulokset merkitsevät erityisesti sitä, että ihmisen rooli ilmaston lämpenemisessä on pienempi kuin mitä on esitetty IPCC:n raporteissa.

    Tutkijoiden mukaan se voi myös merkitä sitä, että (lämpenemisen jatkuessa) maapallo ei lämpenisi pelättyä 2 C-astetta enemmän.

    Ilmakehän hiilidioksidista arvioidaan päätyvän maailman meriin ja kasvillisuuteen noin puolet.
    ------
    Toivottavasti myös tulevassa tilaisuudessa huomioidaan (Atte Korholan esiintuomana) se, että noin 20 viime vuoden aikana ei ole tapahtunut tilastollisesti merkittävää lämpenemistä ja että 2000-luvulla globaali lämpeneminen on pysähtynyt tai ainakin keskeytynyt.

    Wyoming:

    http://www.natureworldnews.com/articles/9576/20141014/global-warming-plants-absorbing-more-co2-than-we-thought.htm

    http://www.delhidailynews.com/news/Global-warming--Plants-may-absorb-more-CO2-than-earlier-thought-1413287363/

    http://www.designntrend.com/articles/21592/20141014/climate-plants-carbon-dioxide-co2.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvä elää sanoi ilmastolapamato, mutta näyttää siltä että talouden realiteetit todistavat ilmastohihhuloinnin mielettömäksi muiden argumenttien puuttuessa punavihreän mediasensuroinnin vuoksi.

      http://cc.oulu.fi/~rar/historia/H_1960-.html

      Ehkä elämme jälki post modernia aikaa, siirtyessämme jonninmoiseen rationalismin esiasteeseen.

      Ilkka

      Poista
  11. Olen kerran tavannut tuon tilaisuuden avaajan ja sain sellaisen käsityksen, että hän avoimesti paneutuu asioihin. Kun tuota esitelmöijälistaa katson, tulen entistä enemmän vakuuttuneeksi asiasta.

    Kansanedustajien sähköpostiosoitteet ovat tiedossa, joten hänelle voisi lähettää harkittuja kysymyksiä. Onhan siinä tuo Hirvonenkin mainittu, mutta kun ei koskaan voi olla varma, millainen suodatin häneen kätkeytyy.

    Tapsa

    VastaaPoista
  12. Joko Suuri Salaliitto nyt vihdoinkin paljastetaan? Litteä maa vihdoinkin todennetaan?

    Koollahan näyttää olevan kaikki Oikean Tiedon ja Pyhän Uskon harrastajat eikä vuorenvarmasti kuulla mitään tieteeseen perustuvaa huiputusta.

    :D



    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikähän on salaliittoilijan viestin asiasisältö?

      Poista
  13. Saisi ainakin murtua Suomen ilmastopolitiikan salaliitto. Eduskunta ei voi olla niin yksimielinen tässä asiassa kuin ulos yritetään näyttää. Se selviää jo kahdenkeskisistä keskusteluista, mutta kun eduskuntaan mennään kaikki kailottavat suurten uhrausten tärkeyttä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Audin pehmeältä takapenkiltä on hyvä antaa muiden uhrautua.

      Mutta elämä on kuin pilkkiä vaan , halollisen tahtoisin kerrallaan,
      näillä näkymin.

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1413601672490

      Ilkka

      Poista
  14. Pitäiskö tähän tilaisuuteen ilmoittautuneelle tulla vahvistus osallistumisesta? Minulla oli sähköpostin in-boxi jonkin aikaa jumissa enkä tiedä olisinko saanut vahvistuksen. Voitko Mikko tai joku muu ilmoittautunut kertoa onko vahvistus tullut?

    Tapsa

    VastaaPoista
  15. Ei tarvi enää vastata. Eduskunnan virkamies, Ulla Hirvonen, vastasi äsken kysymykseeni ja toivotti tervetulleeksi. Lisäksi hän sanoi, että tilaisuuteen voi etukäteen lähettää kysymyksiä.

    Taidan joutua muuttamaan käsityksiäni virkamieskunnasta. En ainakaan niputa heitä enää. jos ennenkään, samaan nippuun.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, koetetaanpa tavata siellä. Aion olla paikalla hyvissä ajoin.

      Poista
    2. Olisko ehdotusta sopivasta tapaamispaikasta? Ei sentään neilikkaa napinläpeen.

      Tapsa

      Poista
    3. Me ilmastorealistit voisimme tavata vaikka tuntia tai puolta ennen Pikkuparlamenttiin menoa jossain tilaisuuteen virittäytymiseksi sopivassa Narinkkatorin vihreässä kahvilassa tai pubissa. Jos laitat yhteystietoja tuolla yhteydenottolomakkeella (sivun oikea yläkulma), voimme sopia asiasta.

      Poista
    4. Kannatan ajatust, mutta en tidä rooliani.

      Pitääkö kuulua V8 mutina vai HD höpäjä, vai seuraanko kotosasti
      vierestä puliukkona.

      Oli miten oli. kannatan ajatusta, saa näkkee...

      https://www.youtube.com/watch?v=etj6fPjmuaY

      Ilkka

      Poista
    5. Mikolle yhteystiedot, niin voit panna V8:si hörähtämään kohti eduskuntaa tai sitten käyttää julkisia ja tulla sinne jonnekin pohjustamaan tilaisuutta.

      Tapsa

      Poista
    6. Ei se niin mene.
      Toivon että Mikko kasvattaa pääomaansa ns. harmaana eminenssinä,
      jolloin minä vertauskkuvallisesti vien ympäristöministeriön puolesta kettinkejä jäänmurtajien potkureihin ministerisiunauksella, kuten maassamme on tapana.

      Pitää odottaa hetki kunnes ilmastonmuutos putoaa syliimme.

      Suuri peli.

      Ilkka

      Poista
    7. Lisännen vielä, että on monenlaista kulkijaa eri tarkoituksissa..

      https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2680

      Poista
  16. Tuli sitten käytyä TUTKAStelemassa. Ei kaduta käynti! En olisi uskonut, että tällaista Suomen eduskunnassa tullaan näyttämään.

    Tässä kommenttini tilaisuudesta:

    Erinoamaisia esityksiä, paitsi …

    Ilmatieteenlaitokselta tietenkin sitä samaa soopaa. Käppyrää näytettiin, kuinka mallit ovat menneet kohdalleen menneestä ilmastosta. Nyt sitten vähän on lipsunut, kun lämpö on hiipinyt meren syvyyksiin.

    Oma kommentti tähän: Satelliitit ovat mitan
    neet merenpinnan tason muutoksen kiihtyneen. Maa-asemillahan tätä ei ole havaittu, mutta satelliitit ovat mitanneet myös mittareiden alkaneen kohota, joten merenpinnan nousu on kiihtynyt. Suomenkaan rannikoilla ei ole mitään muutosta havaittu. Tästä seuraa se kysymys, että mistä sitten tiedetään mittareiden korkeusmuutokset ennen satelliittiaikaa? Vielä sekin, että koska mittarit ovat kohonneet, niin eikös koko meren pohjakin ole noussut? Pelkkää pallon turpoamista siis koko homma tai ei ainakaan mitään näyttöä muusta.

    Sitten se, että hiilidioksidi kuulemma absorboi säteilyä, joka on tieteellinen fakta. Kukas tämän on kieltänyt? Miten siitä sitten päästään monen asteen lämmitysvaikutukseen, jäi kertomatta.

    Korhola kiemurtelee AGW:n ja skeptismin välillä. Välillä julistaa uskoaan, mutta sitten kertoo monta asiaa, jotka tuovat epävarmuutta IPCC:n skenaarioihin. Hyvä esitys kuitenkin.

    Metsäntutkimuksen puolelta tuli varsin jäätävää tekstiä ja kuvaa. Samanlaista keikkumista lämpötilassa on tapahtunut tuhansia vuosia. Vasta nytkö sen aiheuttaa hiilidioksidi paitsi, että ei enää, kun ei lämpene?METLA sitten joutuu lopettamaan tutkimuksensa. Valtion rahoitus loppuu. Ketkähän ovat tämän takana? Jotkut joille epämiellyttävä totuus ei käy.

    Tiuri muuttuu yhä skeptisemmäksi ja on kokonaan kääntänyt takkinsa siitä, kun lähestyin häntä maililla (6 – 7 v sitten) liki ysikymppinen, mutta seuraa aikaansa ja tieteen kehitystä tarkasti.

    Ehkä takinkääntö on väärä termi, hän ei vaan silloin ollut tutustunut koko asiaan ja vastasi minulle luottavansa geofyysikoiden ammattitaitoon.

    Nyt sitten hän torppasi hiilidioksiditeorian täysin, mutta piti tärkeänä uusien energiatuotantomenetelmien kehitystä, tietenkin. Nämähän ovat niitä uusia ydinvoimatutkimuksia, joita pitää lisätä, tietenkin.

    Ydinvoima on aina ollut Tiurin suosikki ja hiilivoima inhokki. Jostain syystä tämä ei sovi vihreään ideologiaan. Vaikka hiilivoimasta Tiuru ei tykkääkään, selväksi tuli, mitä mieltä hän on hiilidioksidimantrasta.

    Soininvaara pääsi kyllä paneelikeskustelussa yksinpuhujaksi. Sieltä tuli taas se sama vihreiden ihannointi Kiinaan, isoimpaan päästäjään! Hän kertoi, kuinka Kiina on lisännyt tuulivoimakapasitettiaan kovaa vauhtia. Kertomatta jäi, että hiilivoimaa lisätään vielä nopeammin, ja tuulivoiman osuus on prosentin parin luokkaa.

    Sannalle pitää vielä maili kehittää, kiitoksien ja kommenttien paikka.

    Tapsa



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten Sannalle terviisiä Sähköteurastaja setältä.

      Vain teot ratkaisevat, ja jos Suomi haluaa "kotimaista" energiaa niin turvetta ja puunsälää kattiloihin, ja tekoaltaita Lappiin, ratkaisu joka ei luonnon kannalta ole paras mahdollinen, mutta sitä saa mitä tilaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=PUYt3cft9As

      Ilkka

      Poista