perjantai 9. maaliskuuta 2012

Muuallakin osataan ennustaa ilmastoa väärin

Hansen matkalla poliisiasemalle häpeämään.
Kirjoitin edellisessä bloggauksessani Ilmatieteenlaitoksen pääjohtajan kolmen vuoden takaisesta ja surkeaksi osoittautuneesta ennusteesta. Mutta kyllähän pieleen osataan ennustaa muuallakin. Tämän sortin ennustaminen taitaa olla vallitseva tyyli nykyisten ilmastotutkijoiden keskuudessa.

Maailman suosituin ilmastoblogi, Watts Up With That, naureskelee tuoreessa jutussaan maailman tunnetuimman ilmastotutkijan, James Hansenin, profetialle kesäkuulta vuonna 1986. Tuolloin Hansen todisti Yhdysvaltain senaatin komitean edessä ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuden "vaarallisesta" kasvusta. Hansen ennusti kasvihuoneilmiön nostavan maapallon ilmakehän alaosien keskilämpötilaa kahdella asteella vuoteen 2006 mennessä. Nyt tiedämme reaalimaailmassa tehdyistä mittauksista, että Hansenin ennustus erehtyi todella paljon, sillä keskilämpötila nousi tuon 20 vuoden aikana vain 0,42 astetta. Ja vuodesta 2006 tämän vuoden helmikuuhun mennessä se on laskenut jo noin 0,3 astetta (keskilämpötilapoikkeamina ilmoitettuna).
Hansenin ennustus ei mahtuisi tälle reaalimaailman asteikolle.

Hansenin erehdys on tietysti valtavan suuri, mutta osui hän sentään oikeaan suuntaan siinä, että keskilämpötila tosiaan nousi. Taalaksen erehdys - tai pikemminkin huijaus - on astetta isompi sikäli, että hänen käytettävissään oli ilmastohistoriaa ja tutkimusta 25 vuotta enemmän, ja monessa kohdassa kirjoitustaan Taalas teki jopa merkkivirheen - siis ennusti väärään suuntaan. Tuo Watts Up With That -sivuston juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan ylempänä olevasta linkistä. Siinä kerrotaan mm. miten senaattorit koetettiin saada uskomaan ilmaston lämpenemiseen ilmastointilaitteita käsittelemällä. Ehkä Taalaskin tarvitsee tulevaisuudessa vastaavanlaisia erikoisefektejä saadakseen ihmiset uskomaan sellaiseen, mitä ei tapahdu.

Tämä vuosi on jännittävä parin muun ilmastoennustuksen osalta. Tunnettu ilmastopolitrukki Al Gore on ennustanut (Hansenin ilmastoyksikön tietokonemalleihin perustuen) vuodesta 2007 alkaen, että pohjoinen merijää sulaa kesäisin kokonaan seuraavan 5-7 vuoden aikana. Kesällä 2012 tulee viisi vuotta täyteen ennustuksesta. Jännityksellä seuraamme tässä blogissa kesän tuloa pohjoiseen ja odotettavissa olevan kaikkien sulamisten äidin alkamista. Viereisessä videossa Gore toistaa ennustustaan Kööpenhaminen ilmastokokouksessa vuonna 2009. Oliko Taalaskin kuulijoiden joukossa?

Hurjin ilmastoennustus?
Ehkä hurjin vuotta 2012 koskeva kasvuhuonekaasuennustus löytyy kuitenkin täältä. Sen toteutuminen olisi tietysti kaikkien aikojen tapahtuma ihmiskunnan historiassa. The Canadianin jutusta ei selviä, keiden  ilmastotutkijoiden tuloksia siihen on lainattu. Mutta lähde kuuluu varmasti Taalaksen ja Hansenin kanssa samaan kasvihuonekaasujen merkitystä pahasti yliarvioivaan koulukuntaan.

Ehkä nämä pari esimerkkiä lohduttavat Petteri Taalasta. Joka tapauksessa ne osoittavat, että muuallakin osataan ennustaa päin seiniä, kun usko kasvihuonekaasuihin ylittää järkevyyden rajat. Itse asiassa se taitaa olla koko tieteenalaa vaivaava vitsaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti