perjantai 24. helmikuuta 2012

Shokki: Himalaja ei sulakaan!

Himalaja kuvattuna kansainväliseltä avaruusasemalta.
Kuvan lähde: Nasa
Pari vuotta sitten YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) joutui noloon tilanteeseen, kun sen vuonna 2007 julkaisemassa neljännessä arviointiraportissa havaittiin paha virhe koskien Himalajan jäätiköiden hälyttävän nopeaa sulamista. Tuolloin paljastui, että ennusteen vuoteen 2035 mennessä tapahtuvasta nopeasta jäätikköalueen sulamisesta oli kirjoittanut IPCC:n palkkalistoille päässyt Greenpeacen aktivisti, jonka tieteellinen koulutus taisi yltää lukiotasolle. Asiahan on sikäli iso, sillä Himalajan jäätiköistä saa alkunsa usea iso joki, joiden valuma-alueella asuu noin viidesosa maapallon väestöstä. Ilmastopaneeli siis halusi herätellä intialaisia, bangladeshiläisiä, pakistanilaisia ja kiinalaisia pikaiseen ilmastonsuojeluun, jotta keskeiset makean veden lähteet eivät ehtyisi. Pari vuotta sitten intialaiset jäätikkötutkijat kuitenkin tylyttivät omilla tutkimuksillaan IPCC:n väittämää, mikä sai jopa ilmastojärjestön johtajan pahoittelemaan "tieteellisen" seulan läpi päässyttä virhettä.

Uusin 8.2.2012 julkaistu tutkimus osoittaa, että Himalajan jäätiköt eivät ole sulaneet ollenkaan viimeisen 10 vuoden aikana. Tämä kahden maata kiertävän satelliitin mittauksiin perustuva tutkimus siis osoittaa, että jo viisi vuotta ennen IPCC:n edellisen arviointiraportin julkaisua sulaminen oli pysähtynyt, jos merkittävää sulamista oli sitä ennenkään. Nämä maan eri osien painovoimakenttää mittaavat GRACE-satelliitit ovat olleet toiminnassa vasta tuon 10 vuoden ajan.

Tiedämme nyt, että IPCC:n raportin takana oleva tutkimus Himalajan jäätiköiden nopeasta sulamisesta oli laadittu ekstrapoloimalla alempien jäätikön osien sulamistietoja jäätikön ylempiin ja kylmempiin osiin. Kyse oli siis ilmastotieteessä niin valitettavan yleisestä ja huonosta tietokonemallintamisesta, jonka seurauksena IPCC:n "asiantuntijat" erehtyivät noin 50 miljardin sulamisvesitonnin verran vuodessa. Prosenteissa virhe on lähes äärettömän suuri verrattuna oikeaan tulokseen, joka siis on noin 0 -siis nolla eli zero. Vain IPCC-vetoinen ilmastotutkimus kykenee näin isoihin virheisiin.

Tässä Thomas Jacobin, John Wahrin, W. Tad Pfefferin ja Sean Swensonin tutkimuksessa kyllä väitetään, että muut jäätiköt sitten edelleen vuotavat mereen ja johtavat merenpinnan nousuun, joskaan he eivät väitä nousua kiihtyväksi kuten monet alarmisti-ilmastotutkijat. Yleensäkin uudet tutkimukset jäätiköiden sulamisista osoittavat oleellisesti vähäisempää jäätikkökatoa verrattuna vaikkapa 10 vuoden takaisiin tutkimuksiin.  Mutta missähän se merenpinnan nousu piileskelee, sillä tässä suhteessa tarkimpana pitämäni Envisat-satelliitti ei ole havainnut merenpinnan nousua useisiin vuosiin? Merenpinnan viimeaikaisen olemattoman nousun ja jäätikkötutkijoiden tulosten ristiriidoista voit lukea lisää täältä.

Jokseenkin kaikki jäätiköiden vaiheita selvittäneet tutkimukset ovat tulleet siihen tulokseen, että vuosituhansien aikana jäätiköt välillä etenevät ja välillä vetäytyvät sulaen, sillä ilmasto vaihtelee vähän lämpimämmän ja vähän kylmemmän välillä. Noin 90 prosenttia maapallon jäätyneestä makeasta vedestä sisältävä Etelämantereen jäätikkö ei ole myöskään sulamassa ennennäkemättömästi. Eikä Himalajan alueella sijaitseva Tiibet ole erityisemmin lämmennyt. Monien ilmastotieteilijöiksi itseään tituleeraavien alarmistien yllyttämä ilmastohysteria on siis jokseenkin turhaa.



1 kommentti:

  1. Mitä helvettiä? Maksoinko turhaa WWF:lle Himalajan jäätiköiden pelastamiseksi?
    En kuulu tuohon joukkoon, mutta ne jotka ovat jotain antaneet, niin mahtavatko saada rahansa takaisin?

    VastaaPoista