torstai 10. marraskuuta 2011

Grönlanti ei todista ilmaston lämpenemisestä


Ilman lämpötila Grönlannin jäätikön pinnalla oli muutamia tuhansia vuosia sitten selvästi nykyistä korkeampi. Ja 200–300 vuotta sitten se oli paljon nykyistä kylmempi. Nämä lämpötilan vaihtelut kuitenkin mahtuvat hyvin ilmaston normaalin vaihtelun rajoihin – ainakin jos uskomme uutta  GEOPHYSICAL RESEARCH LETTERS -julkaisussa ilmestynyttä Takuro Kobashi johtaman tutkimusryhmän tutkimusta.

Kobashin tutkimus perustuu Grönlannin jäätiköstä poratun GISP2-jäänäytteen analysointiin uudella menetelmällä, jossa jäänmuodostuksen aikainen lämpötila mitataan kerrostuneen jään ilmakuplissa olevien typen ja argonin isotooppien suhteista.

Alla olevassa kuvassa Kobashin tutkimusryhmän aikasarja Grönlannin jäätikön pintalämpötiloista. Ylimmässä kuvassa on esitetty viimeisen 170 vuoden lämpötilan kuvaaja, keskimmäisessä 1000 vuoden ja alimmassa 4000 vuoden kuvaaja.



Kuvaajat osoittavat, että nykyisessä lämpötilassa tai viimeisen 150 vuoden aikana havaitussa lämpenemisessä ei ole mitään ihmeellistä. Vastaavia lämpenemisiä ja niiden vastakohtia on tapahtunut kymmeniä viimeisen 4000 vuoden aikana.

Jostain syystä Kobashi ei edes yritä selittää nykyisiä lämpötiloja ihmiskunnan tai hiilidioksidin syyksi. Hän ei myöskään kerro ainoankaan havaitsemansa lämpötilamuutoksen syyksi vihreitä veroja tai muita energiamaksuja, joita sinä kasvavassa määrin maksat luullessasi vaikuttavasi ilmaston lämpötilaan. Tämä Kobashin hiljaisuus johtuu siitä, että sellaisia tekijöitä ei ole ollut ennen 1990-lukua.

Kobashi ei myöskään viittaa jääkarhujen tulevaan sukupuuttoon ilmaston lämpenemisen myötä. Ehkä tämä johtuu siitä, että Kobashi tietää jääkarhupopulaatioiden voivan nykyisin paremmin kuin 50 vuotta sitten, jolloin niitä vielä metsästettiin lähes rajoituksitta. Ehkä Kobashi on myös päätellyt, että kenties 100000 vuotta sitten harmaakarhusta eriytyneet jääkarhut ovat selvinneet hyvin myös nykyistä paljon lämpimämmässä ilmastossa.

Kobashin tutkimus vahvistaa aiempia ilmastohistoriallisia tutkimuksia, jotka lähes yksimielisesti kertovat viimeisen 10000 vuoden olleen nykyistä ilmastoamme lämpimämpi. Kummallista, että vihreät piirit haluavat torjua paluuta kylmästä pikkujääkaudesta normaaliin ilmastoon.

Kobashin tutkimusraportin voit lukea kokonaisuudessaan täältä: http://www.leif.org/EOS/2011GL049444.pdf

4 kommenttia:

  1. Koitin piruuttani googlata Takuro Kobashin nimellä suomenkielisiltä sivustoilta. Eipä ole näköjään kukaan muu tätä(kään)tutkimusta uutisoinut.(Blogisi lisäksi ainoa osuma oli Tiede-lehden keskustelupalstalta)Eli kiitos taas kerran.

    Tuo käppyrä selittää HYVIN, miksi tuhat vuotta sitten viikingit harjoittivat maanviljelyä Grönlannissa, mutta nykyään HIRMUISESTA ILMASTON LÄMPENEMISESTÄ HUOLIMATTA eivät.

    Ja hyvää Pohjoismaista Ilmastopäivää sinullekkin. Hallintotieteen maisteri Leo Stranius kertoo tänään blogissaan, mitä meidän tulisi sen kunniaksi tehdä, tällä kertaa maataloudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grönlannissa on yli 50 maanviljelyä harjoittavaa tilaa nykyään, perunaa lähinnä viljelevät. Koska ilmasto on lämpiämässä maanviljelys vuonojen pohjukoissa tulee todennäköisesti lisääntymään.

      Poista
  2. Risto Jääskeläinen11. marraskuuta 2011 klo 19.53

    Hei Mikko!

    Tulipas näin 111111-ilmastopäivän kunniaksi kirjoiteltua omakin blogikirjoitus ilmastoon liittyen. Totesin, että pohjoiset lumet sulaa kesäisin. Sulamisen aikaistuminen sattuukin juuri tuohon Grönlannin loppunousuun. Satelliittiaikaa kun ei ole ollut pitempään.

    Nyt pitäisi Kobashin vielä mittailla vastaavia jäiden kaasusuhteita Etelänapamantereelta. Jo kahdenkin noin kaukana toisistaan olevan pisteen samanlainen lämpöprofiili viittaisi globaaliin ilmastonmuutokseen.

    t. Risto

    VastaaPoista
  3. Terve Risto!

    Yleensä lumet sulavat kesäisin. Tosin Grönlannin jäätikkö on jonkinlainen poikkeus. Kun keskilämpötila on -30 asteen tienoilla, täytyy lämpenemisen olla aikamoista, jotta sulamista tapahtuisi. Kobashi tosin totesi, että jäätikkö menetti korkeuttaan jopa 60 metriä menneinä lämpiminä vuosituhansina.

    Kyllä eteläiseltäkin pallonpuoliskolta on aivan samankaltaisia tuloksia keskiajan lämpökaudesta ja muista normaaleista ilmastotilanteista. Niistä vain ei haluta nyt puhua, ettei nykyinen "ennennäkemätön" lämpeneminen menisi luonnollisten syklien piikkiin.

    VastaaPoista